CAGE 35: Suvi Salmimies - "Vapaaottelu saa mut hymyilemään"

06.04.2016

Kouvolalainen Suvi ”Rockchick” Salmimies ottelee perjantaina 13.5.2016 Helsingin Kulttuuritalolla CAGE 35 ammattilaisvapaaottelutapahtumassa

Vastustaja ei ole vielä varmistunut Salmimiehen toiseen otteluun 61,2 kilon painoluokassa. Ensimmäinen ottelu ylemmässä painoluokassa CAGE 34 tapahtumassa helmikuussa päättyi hajaäänin tulleseen tappioon italialaiselle Mara Romero Borellalle tiukan kamppailun päätteeksi. Vuonna 2014 ensimmäisen ammattilaisottelunsa otellut  Salmimies on kaiken kaikkiaan otellut ammattilaiskehässä seitsemän kertaa, joista saldona kolme voittoa, kolme tappiota ja yksi ratkaisematon.

- Hirveästi ei ole fiiliksiä kerennyt miettimään, kun sen verran reippaalla tahdilla oon treenannut, mutta nyt tältä istumalta kuulostellen niin ruho tuntuu ihan hyvältä ja mieli on kirkas ja rauhallinen. Tämä varmasti siksi, että hyväksyn aina sen missä kullakin hetkellä kehityksen suhteen menen, Salmimies kertoo.

Kovana taistelijana kehässä ja määrätietoisen ahkerana harjoittelijana kehän ulkopulella tunnettu Salmimies painoittaa harjoittelussa perusasioita.

 - Reenit ovat sujuneet hyvin. Aika vähän on muutettu itse harjoittelun jaksotusta, kun kunto kuitenkin edellisessä ottelussa oli kohdallaan. Joitain juttuja on kyllä tarkennettu, mutta noin muuten sitä perustyötä tässä tehdään edelleen. Ei siinä voi oikaista eikä sitä välttämättä tarvitse aina tappionkaan jälkeen muuttaa vaan saada vaan tehtyä enemmän - ja nyt puhun ajallisesti enkä sillä mentaliteetilla että määrää lisätään, Salmimies valottaa.

Kuinka vapaaottelija sitten valmistautuu otteluun muutenkin kuin vain kovasti harjoittelemalla?

- Kyllähän mulla on mentaalivalmennusta Sportmental Training -yrityksen Suvi Saaren kanssa. Pyrin myös huoltamaan kroppaa paremmin mun hierojan Kirsin kanssa ja lisäksi nyt on koetettu saada aineenvaihdunta oikeasti pelaamaan paremmin Skip Nutrition-tuotteilla. Käytän niitä niin laajamittaisesti kuin on fyysisesti mahdollista. Mullahan on ollut vähän haasteita rasvan palamisen ja ruokavalion purevuuden kanssa aiemmin, Salmimies kertoo.

Kysyttäessä kuinka Salmimies saa ajatukset pois vapaaottelusta, paistaa vastauksesta intohimo ja rakkaus lajia kohtaan.

- En saa tai en halua saada. Rakastan vapaaottelua. Se tekee mut onnelliseksi, joten miksi haluaisin saada ajatukset siitä pois. Asiasta, joka saa mut hymyilemään kuin aurinko ja iloitsemaan joka hetkestä, Salmimies toteaa.

30-vuotias kouvolalainen lupaa paikalle saapuvalle yleisölle jälleen näytteen suomalaisesta sisusta.

- Mie lupaan sen, että annan aina kaikkeni. Annan kaiken minkä osaan ja annan myös kaiken mitä en vielä osaa. Porukka maksaa hyvää rahaa lipuista. Kyl ne ansaitsee soturin, joka tekee töitä täysillä, Salmimies summaa.

Erittäin eläinrakkaana tiedetty Salmimies saa voimaa hänen rakkaistaan ja paras ystävä kulkeekin mukana harjoitusreissuista toiseen.

- Olen äärimmäisen eläinrakas. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta oon aina ajatellut, että kun mulla on ollut aina näitä susia (saksanpaimenkoiria) niin, joka kerta ku olen yhden rakkaan ystävän niissä menettänyt viereltäni tonne taivaan lelukopalle, niin on sen voima jotenki tullut mun sisimpään. Nyt siellä on jo kahden suden voimat mun omien lisäksi ja sit tämä mun yksi vanha pappa kulkee mun messissä reeneissä niin luulen, että se tykkää siitä, että pääsee vaan mamman kanssa reissuun. Nukkuu aina autossa reenien ajan ja on onnellinen ku ne on loppu, ihan sama kuinka musta naama autolle palatessa olisi. Häntä heiluu aina ja sitä ollaan niin onnellisia. Mun paras kaveri ihan ehdottomasti, Salmimies toteaa.

OSTA  CAGE 35-LIPUT








Lisätietoa

CAGE 35 ammattilaisvapaaottelutapahtuma

otellaan Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 13.5.2016 klo 19 alkaen.

OSTA  CAGE 35-LIPUT

FACEBOOK

TWITTER

INSTAGRAM

YOUTUBE