CAGE 33: Huipputason Suomi-Brasila ottelu

12.11.2015

CAGE 33 Huipputason Suomi-Brasilia ottelu


Mikael ''Hulk'' Silander ottelee brasilialaista Pedro Souzaa vastaan CAGE 33-tapahtumassa lauantaina marraskuun 21. päivä Helsingin Kulttuuritalolla. Espoolainen otteli edellisen kerran Venäjällä kesäkuussa kärsien kyseenalaisen tappion. Edelliset kaksi CAGE-vapaaottelutapahtumaa asiantuntijakommentaattorin roolissa viettänyt Silander odottaa kovasti häkkiin pääsemistä.

- Mukavaa välillä taas vähän otellakkin. Kommentaattorin rooli lähetyksissä on välillä aika raskas kun täytyy neljä tuntia höpötellä, kehässä pääsee onneksi vähän vähemmällä, veistelee Silander.

30-vuotiaan espoolaisen ammattilaisuralla saldona kuudestatoista ottelusta on 12 voittoa ja neljä tappiota. Nyt vastaan asettuu kolme vuotta nuorempi brasilialainen Pedro Souza, jonka saldo ammattilaisena on 14 voittoa ja yksi hävitty ottelu.  Brasilialaisen viidestätoista ottelusta vain kaksi on oteltu täyteen aikaan ja voitoista yhdeksän on tullut luovutuksella.

Silander ennakoi ottelusta nopeatempoista heti alusta alkaen.

- Lista on kaverilla kieltämättä vakuuttava. En ole montaa ottelua kaverilta nähnyt, mutta mitkä olen ehtinyt katsoa niin niissä kaveri on tullut todella kovaa päälle. Voitetuista otteluista vain yksi on tosiaan mennyt täyteen aikaan, joten varmasti tulee tälläkin kertaa alusta asti kovaa. Kaveri tulee kuitenkin nyt todella kovaan paikkaan, enkä usko hänen aikasemmin olleen samanlaisessa tilanteessa, toteaa itsevarma Silander.

CAGE-promootion toimitusjohtaja One Silvera arvottaa ottelun korkealle.

- Otteluparin yhteenlaskettu ottelusaldo on 26 voittoa ja vain 5 tappiota. Tämä matsi voisi olla minkä hyvänsä globaalin vapaaottelupromootion pääottelu ja ottelun voittaja nousee varmuudella ammattilaisvapaaottelun kansainvälisissä rankingeissa, arvioi Silvera.


CAGE 33 ammattilaisvapaaottelutapahtuma otellaan Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 21.11.2015.

 

 


CAGE 33 Ottelukortti

(Tilanne 12.11.2015)


Anton Kuivanen (23-8-0) Primus Fight Team/ GB Gym vs. 
Thibault Gouti (10-0-0) Big Team, France vs. 

-61,2 kg
Janne "Jamba" Elonen-Kulmala (12-4-0) Espoon Kehähait vs.
Orestes Betran (16-4-0) Betran MMA, Brazil

-70,3 kg
Aleksi Nurminen (5-2-0) RNC Sport Club vs.
Aziz Stringer (6-5-0) Parabellum Combat Club, France

-56,7 kg
Mikael "HULK" Silander (12-4-0) Espoon Kehähait vs.
Pedro Souza (14-1-0) Souza Fight, Brazil
-70,3 kg
Mikael "Miksu" Nyyssönen (7-2-0) WFC Warriors, Tampere vs.
Jonathan Svensson (5-3-0) Pancrase Gym, Sweden

-56,7 kg
Suvi Salmimies (3-2-1) Team East Front vs.
Izabela Badurek (5-3-0) Okninski MMA, Poland

-93 kg
Saku Heikkola (6-5-0, 1 No Contest) Valkeakosken Heracles vs.
Mikolaj Rozanski (3-1-0) Berserkers Team, Poland

 

 

CAGE 33 ammattilaisvapaaottelutapahtuma otellaan Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 21.11.2015.

OSTA LIPUT 

FACEBOOK

TWITTER

INSTAGRAM

YOUTUBE