CAGE 54: Grönvall jälleen voittojahtiin

16.03.2022

 

 

🔥 CAGE 54 HELSINKI 23.4.2022 🔥

Tuomas Grönvallin pitkä tie CAGE-pääotteluun

Huhtikuun 23. päivä Helsingin Kulttuuritalolla oteltavan CAGE 54-tapahtuman pääottelua tähdittävän Tuomas "Veturi" Grönvallin tie illan viimeisen otteluun on ollut pitkä ja kivinen. Nykyisin 03 Fight Teamiä edustava Grönvall aloitti vapaaottelun jo 15-vuotiaana. Raivattuaan tiensä amatöörivapaaottelun kansalliselle huipulle sai "Veturi" mahdollisuuden nousta ammattilaisena CAGE-häkkiin jo vuonna kymmenen vuotta sitten, vuonna 2012 CAGE 19- tapahtumassa. Nuori helsinkiläinen teki vakuuttavaa jälkeä ja nappasi kaksi kuristusvoittoa ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan. Uransa ensimmäisistä ammattilaisotteluista lähtien Grönvall on esitellyt jo tavaramerkiksi muodostunutta vahvaa painia ja vaarallisia kuristuksia.
 
Loukkaantuminen ja paluu vapaaotteluun

Vain vuosi ammattilaiseksi siirtymisen jälkeen vuonna 2013 Grönvall kärsi vakavista alaselkäkivuista, jotka estivät täysipäiväisen harjoittelun ja kilpailemisen. Syyksi löydettiin välilevyrappeuma, joka painoi miehen tauolle viiden vuoden ajaksi. Ankaran ja pitkän kuntoutuksen jälkeen vapaaottelukansan unohtama huippulupaus oli valmis paluuseen ja jahtaamaan unelmiaan. Vuonna 2019 Grönvall teki paluun CAGE 46-tapahtumassa ja taivutettuaan Ruotsin Renato Vidovicin jälleen yhteen giljotiinikuristukseen, tuli Grönvallista vakiokasvo CAGE-häkissä.
 
Veturin lailla eteenpäin

Ylivoimaisen pistevoiton Brasilian Lucas Pereirasta maaliskuun CAGE 53-tapahtuman pääottelussa vääntänyt Grönvall nousee jälleen häkkiin huhtikuun CAGE 54-tapahtumassa. Tuttuun tapaan pysäyttämätöntä painia ja vahvaa mattohallintaa Pereiraa vastaan esittänyt Grönvall on pyrkinyt kehittämään lisää työkaluja, jotta tuomareiden mielipidettä ei huhtikuussa tarvitsisi kysyä.


     -Huhtikuun CAGE 54:ssa nähdään entistä kovempaa ajoa, kaikki höyryt jätetään kehään!

Nyt Grönvall lähtee tavoittelemaan vuoden toista voittoa ja rakentamaan uutta voittoputkea tavoitteenaan murtautua maailman huipulle. Tiivis ottelutahti tukee tavoitetta ja sopii "Veturille" hyvin.


                  -Olen valmiiksi jo kovassa iskussa ja uskon, että lyhyempi väli otteluiden välillä auttaa ylläpitämään touchia ottelutuntuman suhteen.

 
Tuomas "Veturi" Grönvall tähdittää huhtikuun 23. päivä Helsingin Kulttuuritalolla oteltavaa CAGE 54- tapahtumaa. ”Veturin” vastustaja ilmoitetaan pian.

Tapahtumaan ei kohdistu rajoituksia eikä koronapassia vaadita.

Katso alta Grönvallin otteita CAGE-häkissä ja ottelukortin tämän hetkinen tilanne.