CAGE 49: Tani kohtaa georgialaisen tuulimyllyn

14.11.2019



Tani kohtaa georgialaisen tuulimyllyn

Kouvolan Marko Tani kohtaa Georgian Archil Taziashvilin Kulttuuritalon CAGE 49 -vapaaottelutapahtumassa lauantaina 30. marraskuuta.


Klikkaa kuvaa ja katso otteluvideo: CAGE 44 - Markus Rytöhonka vs Marko Tani

MMA Uttia edustava Marko Tani aloitti vapaaottelun 16-vuotiaana vuonna 2011. Mies kilpaili amatöörinä ahkerasti ja otteluja kertyikin yli 20. Ammattilaisdebyytti oli vuorossa vuonna 2013 ja siinä kukistui Turun taitava Zanko Eliassi tuomariäänillä. Ottelutyyliään Tani kuvailee painin ja brasilialaisen jujutsun sekoitukseksi. Kouvolalaisen ammattilaisura alkoi hienosti kolmella voitolla, mutta kahdesta edellisestä kamppailusta tilillä on kaksi karvasta, mutta opettavaista tappiota.

– Edellinen ottelu Markus Rytöhonkaa vastaan oli ihan yhtä hirveä, kuin miltä se näyttikin. Jouduin jatkuvasti reagoimaan Markuksen suorituksiin, enkä missään vaiheessa saanut aloitetta itselleni, minkä vuoksi olin jatkuvasti puolustuskannalla. Kuvittelin omasta jujutsustani liikoja ja tyydyin ottelemaan liikaa selältäni. Siitä on nyt opittu, eikä sinne selälleen jäädä enää makoilemaan, kertoo Tani.

23-vuotias Tani on harjoitellut tulevaan otteluun pääasiassa kotikonnuillaan MMA Utin, Gracie Barran ja Kouvolan painijoiden kovaotteisten miesten kanssa. Viime viikonlopun Tani vietti harjoitusmatkalla Porissa Suvi Salmimiehen ja Jesse Urholinin hellässä huomassa. Harjoittelussa on panostettu painiin, erityisesti alasvienteihin ja niiden puolustamiseen on keskitytty paljon.

– Vastustajani näyttää väkevältä ja kovakuntoiselta ottelijalta. Arvaamaton pystyssä, eikä näytä pelkäävän ristiinlyömistä, mutta varsin usein hakee ottelut mattoon ja lyö raivokkaasti päältä, analysoi Tani vastustajaansa.

– Mikäli osun hyvin hänen rynniessään iholle, voitan tyrmäyksellä. Jos hän sattuu iholle pääsemään, vien mattoon, pehmitän vähän lyönneillä ja lopetan ottelun takakuristuksella selästä, paljastaa kouvolalainen strategiastaan.

– Älkää antako recordien hämätä, tästä tulee varmasti yksi illan viihdyttävimmistä otteluista. Tämän matsin aikana ei kannata olla anniskelualueen jonossa!, neuvoo Tani lopuksi yleisöä.



Klikkaa kuvaa ja katso otteluvideo: TGC-1 - Archil Taziashvili vs Danil Kovalchuk

Leuka rintaan

Georgialaista Guram Fight Clubia edustava Archil Taziashvili on voittanut kolme viimeistä ammattilaisotteluaan. Amatöörinä hän voitti vapaaottelussa maansa mestaruuden kilpaili niin lajin EM- kuin MM-kisoissakin.

28-vuotias Taziashvili neuvoo Tania pitämään leuan rinnassa ja olemaan ottelussa hyvin varovainen.

– Minä olen valmis kaikkeen, kertoo Taziashvili.

CAGE 49 -ammattilaisvapaaottelutapahtuma otellaan Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 30.11.2019 alkaen klo 18. Pääottelussa Edward Walls kohtaa Espanjan Zebenzui Ruizin.