CAGE 37: Pääotteluksi Joni Salovaara vs Niklas Bäckström!

21.10.2016

 

 

CAGE 37: Joni Salovaara pääotteluun Niklas Bäckströmiä vastaan

Joni Salovaara kohtaa marraskuun 26. päivänä CAGE 37 -tapahtuman pääottelussa Helsingin Kulttuuritalolla ruotsalaisen UFC-veteraani Niklas Bäckströmin. Alunperin tapahtuman pääotteluun kaavailtu Janne Elonen-Kulmala on joutunut vetäytymään tapahtumasta loukkaantumisen vuoksi.

Jo vuonna 2009 ammattilaiseksi siirtynyt Pohjois-Euroopan kokeneimpiin ja menestyneimpiin vapaaottelijoihin lukeutuva Salovaara on otellut pian yhdeksän vuotisella urallaan yhteensä 26 ammattilaisottelua. Kaksi edellistä otteluaan näyttävästi teknisellä tyrmäyksellä voittanut Salovaara otteli edellisen kerran syyskuussa CAGE 36 tapahtuman toisessa pääottelussa moninkertaista brasilialaisen ju-jutsun maailmanmestari Rafael Domingosia vastaan. Katso ottelu kokonaisuudessan täältä. Salovaara lähtee nyt tavoittelemaan 17:ttä voittoaan ruotsalaista UFC-veteraani Niklas Bäckströmiä vastaan.

Niinikään Pohjois-Euroopan kärkiottelijoihin lukeutuva Niklas Bäckström on jäänyt suomalaisyleisön mieliin kuristamalla Tom Niinimäen UFC-ottelussa vuonna 2014. Myös Bäckströmin ammattilaisura alkoi vuonna 2009 ja ottelusaldo sisältää 10 voittoa, joista miltei kaikki ovat tulleet tyrmäyksin tai lopetuksin. Kaksi edellistä otteluaan Bäckström on voittanut ensimmäisen erän kuristuksilla.

- Tämä matsi on ollut mielessä jo vuosia ja on ollut selvää, että jossain vaiheessa tiemme kohtaavat. Bäckström on lopetushakuinen, ulottuva ja erittäin taitava ottelija. Tällä tasolla oteltaessa kenelläkään ei tietenkään voikaan olla selviä heikkouksia. Ottelupäivänä minun täytyy vaan olla tietyissä asioissa parempi. Vaikka Bäckström harjoittelee Tukholmassa maineikkaalla Allstars-salilla missä kaikki on hienoa Ameriikkaa, niin luotan vahvasti omaan lajitaitoon ja kykyyn otella paremmin. Matsi tulee olemaan kaikkea muuta kuin läpihuutohomma vaikka Nikke ehkä niin ajatteleekin, Salovaara arvioi tulevaa ottelua.

- Nostan Salovaaralle hattua, että uskalsi suostua matsiin minua vastaan. Hänellä on selvästi munaa enemmän kuin suurimmalla osalla UFC:n ulkopuolella ottelevista jätkistä. Harmi, että hänen täytyy silti hävitä. Hänelle on tarjottu matsia minua vastaan joskus aiemmin Ruotsissa, mutta olen tyytäväinen, että hän suostui nyt ottelemaan Suomessa. Käy se minulle näinkin, tulen metsästämään sinut kotimaahasi. Nautin Suomessa ottelemisesta, koska siellä on kunnioittava ja hienosti mukana elävä yleisö. Ennen matsia en erityisemmin halua puhua kivoja juttuja Salovaarasta, koska tulen ottelemaan häntä vastaan ja voittamaan. Olen kehittynyt viime aikoina hurjasti ja vaikka Salovaara on yksi parhaita UFC:n ulkopuolella olevia ottelijoita, ei hän ole lähelläkään taitotasoani, Bäckström linjaa.

Salovaara näkee tulevan ottelun luonnollisena osana uransa kehityskulkua.

- Olen ollut 10 vuotta putkeen salilla useita tunteja päivässä tekemässä arkista perusduunia joten kone ja taidot on kunnossa. Ei tähän välttämättä mitään aamulenkkejä enää tarvita. Ei tuolla muutenkaan kukaan  aamuviideltä ole lenkkeilemässä, se on ihan turhaa macho-hömpötystä, Harjoittelun voi toteuttaa muullakin tavalla. Arkielämän rytmin mukaan olen aina urheillut ja harjoitellut mahdollisimman paljon. Elämänkilsat ovat tuoneet varmuutta mikä näkyy häkissä ja tulevat näkymään tässäkin matsissa. Teen aina kaiken mitä pystyn ja tulos tulee sen kautta. Kilpaileminen on hienointa mitä tiedän ja pyrin nauttimaan siitä jännityksenkin keskellä, muistaen sen, että kilpaileminen tällaisessakin tapahtumassa on ainutlaatuista eikä ikuista. Tästä tulee hieno matsi, Salovaara summaa.

Cage-promootio on tyytyväinen pääotteluun ja sen kansainväliseen painoarvoon.

- Tämä ottelu tulee varmuudella olemaan vuoden Skandinaavinen kohtaaminen niin urheilullisesti kuin huomioarvonsakin puolesta. Salovaara on näyttänyt kahdessa edellisessä ottelussaan armottoman määrätietoisia otteita ja on nyt kenties uransa kovimmassa paikassa vaarallista UFC-veteraani Bäckströmiä vastaan. Salovaaralla  mutta omaa edellytykset voittoon. Molemmilla on vyöllään lukuisia tyrmäys- ja kuristuvoittoja, sekä kova nälkä määrittää paikkansa oman painoluokkansa Euroopan kärjessä. En räpäyttäisi silmiä tämän matsin aikana, kommentoi Cagen toimitusjohtaja One Silvera.

CAGE 37 ammattilaisvapaaottelutapahtuma

otellaan Helsingin Kulttuuritalolla marraskuun 26. päivä klo 18 alkaen.

Katso Joni Salovaaran edellinen ottelu alta



FACEBOOK

TWITTER

INSTAGRAM

YOUTUBE