CAGE 36: Pääotteluun huikeassa voittoputkessa oleva suomalainen

24.05.2016

 


Yksi lupaavimmista suomalaisvapaaottelijoista, Janne Elonen-Kulmala, palaa CAGE-sopimusottelijaksi itänaapurista haetun teknisen tyrmäyksen jälkeen, jonka espoolainen viimeisteli tylysti ensimmäisessä erässä vartalopotkulla. Jamba pääsee heti tositoimiin otellessaan CAGE 36 tapahtuman pääottelussa syyskuun 3. päivä Helsingin Kulttuuritalolla.

- Tasokkaita otteluita, tasokkaassa ympäristössä, tasokkaan yleisön silmien alla, Jamba analysoi mitä CAGE-sopimus tuo tullessaan.

Ammattilaisena hänellä on 14 voittoa, joista suurin osa tyrmäyksin tai lopetuksin ja ainoastaan 4 tappiota. Ennen ammattilaiseksi siirtymistä Elonen-Kulmala ennätti otella amatöörinä 23 voittoa, 3 tappiota ja 2 ratkaisematonta. Suomen mestaruuksia hänellä on neljä, joista kaksi on ansaittu poikkeuksellisesti samana päivänä voittamalla oman sarjansa finaaliottelut niin nuorten, kuin aikuistenkin sarjoissa. Lisäksi Elonen-Kulmalalla on kaksi kultamitalia kansainvälisistä Finnish Open-turnauksista.

Viimeksi tappion vuoden 2012 lokakuussa kärsinyt Elonen-Kulmala on syyskuun tullen ollut neljä vuotta voittamattomana. Näiden neljän vuoden aikana hänen käsi on nostettu häkissä ylös jopa kymmenen kertaa. Tämän vuoden puolella jo kerran otellut Elonen-Kulmala on viimeistellyt peräti seitsemän vastustajaa nykyisestä kymmenen ottelun voittoputkesta.

Ensimmäistä kertaa CAGE pääottelussa nähtävä espoolainen toivoo kovaa vastustajaa ja vakuuttaa olevansa valmis valokeilaan.


- Unelma vastustaja olisi kova ukko, joka on tyylillisesti mulle passeli. Koen olevani ihmisyyden kaikilla osa-alueilla valmis pääotteluun. Otteleminen tuo mulle elämyksiä, sisältöä ja tavoitteita elämään. En tällä hetkellä osaisi nauttia niin sanotusta perusarjesta. Toivottavasti sekin päivä koittaa vielä joskus. 

Ilmiömäisessä kymmenen ottelun voittoputkessa paistatteleva Jamba ei ota turhia paineita menestyksestään.

- Yksittäiset voitot kertoo lyhyellä ajanjaksolla tehdyistä oikeista asioista. Vuosia kestänyt voittoputki taas enemmän siitä, että palikat rupee olee oikeesti kohdallaan tai sitten vastustajat on ollu ihan kuraa. Itellä mielestäni ollu ihan kovia kavereita vastakkaisessa kulmassa. En ota paineita voittoputkesta, en oikeestaan anna sille hirveesti painoarvoa. Usein sitä joko voittaa tai häviää, ei se sen ihmeellisempää ole.

Kohta neljä vuotta voittamattomana ollut Elonen-Kulmala korostaa rauhallisuuden merkitystä ottelujen aikana.

- Tänä päivänä mun vahvuus on suorittamisen taso kilpailutilanteessa. Pystyn luomaan itelleni aika rauhalliset olosuhteet kisatilanteeseen, mikä sitten näkyy rauhallisena tekemisenä, Elonen-Kulmala tiivistää.

Rentous näkyy niin häkissä kuin sen ulkopuolella ja Jamba pyrkii nauttimaan joka hetkestä pilke silmäkulmassa.

- Yritän nauttia elämästä niin paljon ja pitkään kuin mahdollista. Ehkä siitä vois hakee jotain elämänasenteellista vahvuutta. Monessa eri kirjallisuuden lähteessä on myös mainittu, että meikällä on kivenlahden paras takamus. Katellaan kuinka pitkälle noilla elämässä oikein pääsee, 26-vuotias Espoon Kehähaiden kasvatti murjaisee.

Ensihoitajaksi opiskeleva Jamba näkee yhtäläisyyksiä opiskelun ja urheilun välillä.

- Koen tämmöisenä vähän töitä tehneenä opiskelijana, että ensihoitajan hommatkin ovat jatkuvaa oppimista, kehittymistä ja oivaltamista. Erilailla samanlaista kuin nämä urheilukuviot.

Kesän Elonen-Kulmala viettää urheilun ja opiskelun merkeissä. Hän myös lähettää terveisiä kaikille, jotka haluavat kipeästi nähdä hänen ottelevan taas Suomessa.

- Urheilemisesta ei ole lomaa, kouluhommatkin taitavat jatkua kesän ajan. Ehkä sitä ottaa lomaa jostain elämän osa-alueesta.  Halit ja pusut kaikille, jotka ottavat ne vastaan. Nähdään viimeistään Kultsalla!




CAGE 36-Liput Early Bird-hintaan -10% toukokuun loppuun asti!

OSTA LIPUT

CAGE 36 Ottelukortti




 

OSTA LIPUT



CAGE 36 ammattilaisvapaaottelutapahtuma

otellaan Helsingin Kulttuuritalolla syyskuun 3. päivä klo 18 alkaen.


Lisätietoa



FACEBOOK

TWITTER

INSTAGRAM

YOUTUBE