CAGE 35: Joni Salovaaralle uusi vastustaja

10.05.2016

 

Helsingin Kulttuuritalolla 13.5.2016 oteltavan CAGE 35 ammattilaisvapaaottelutapahtuman ottelukortille on tullut muutos brasillialaisen Missael Silvan jouduttua vetäytymään Joni Salovaaraa vastaan suunnitellusta ottelusta silmävamman vuoksi. Salovaaralle on uudeksi vastustajaksi kiinnitetty valkovenäläinen Ivan Gladkiy.

Valko-Venäjän Brestistä ottelevalla Gladkiylla on ammattilaisottelukokemusta 19 ottelun verran, joista voittoja on 10 ja tappioita yhdeksän. Vuonna 2008 ammattilaisuransa aloittanut valkovenäläinen on tällä haavaa neljän ottelun lopetusvoittoputkessa. Kolme näistä on tullut luovutusottein ja yksi tyrmäyksellä. Viimeksi Gladkiy on otellut täydet kolme erää vuoden 2013 toukokuussa häviten yksimielisin tuomariäänin Puolan Piotr Olszynkalle.

Haasteita kaihtamaton Espoon Kehähaiden kasvatti kävi joulukuun lopulla ottelemassa Tsetseniassa. Tuloksena oli tappio hajaäänin erittäin kovan ottelun päätteeksi venäläiselle Salman Zhamaldaeville. Kokeneen suomalaisen ottelusaldo ammattilaisena kattaa kaikkiaan neljätoista voittoa ja kahdeksan tappiota. Kolmeen edelliseen otteluun mahtuu myös kaksi arvostelematonta ottelua (No contest). Suomalaisten vapaaottelufanien mieleen on etenkin jäänyt ottelu brasilalaista Rafael Macedoa vastaan CAGE 32-tapahtumasta. Salovaara otti tuolloin voiton tuomariäänin, mutta vastustajan tekemän protestin johdosta tulos mitätöitiin ja tilastoihin jäi ''No contest''. Nyt katse on luonnollisesti tulevassa.


- Hienoa päästä taas ottelemaan kovatasoiselle kortille Cageen. Harjoiteltu on rajusti ja jippoja hiottu hihat täyteen.

Salovaara on jo kerennyt tutustumaan uuteen vastustajaansa.

- Valkovenäläiseen tapaan pystyottelu vahvuutena. Vaikka lopetusvoittoja on tullut luovutusotteillakin. Kokenut kamppailija, joka on kiertänyt paljon eri puolilla Venäjää ja Baltiaa ottelemassa. Kokemusta muistakin kamppailulajeista kuin vapaaottelusta. Arvaamaton kaveri, Salovaara analysoi.


Aina uusia haasteita etsivä Salovaara toivoo kovaa ottelua.

- Itse voisin sanoa, että toivon kaverin olevan vaikea ja hyvä kamppailija, että ottelusta tulisi mahdollisimman kovatasoinen. Eikä isät vastaan pojat.

CAGE 35-tapahtuman ottelijat punnitaan yleisölle avoimessa tilaisuudessa Casino Helsingin Sports Barissa torstaina 12.5 klo 19. Punnitustilaisuudessa arvotaan pääsylippuja tapahtumaan, tervetuloa!


OSTA LIPUT








 

 

OSTA LIPUT



CAGE 35 ammattilaisvapaaottelutapahtuma

otellaan Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 13.5.2016 klo 19 alkaen.


Lisätietoa



FACEBOOK

TWITTER

INSTAGRAM

YOUTUBE